Johan on menny aikaa viimesestä kirjotuksesta!

Mitäs me nyt sitte on touhuttu... Mainitsemisen arvoista on, että oltiin Sinnin kasvattajan järkkäämällä tottis- ja suojeluleirillä lokakuun alussa. Mulla on ollu suojelusta vähän sellanen olo, että ei ehkä oo mun juttu. Ihan siks, että siinähän tietenkin koiraa riekutetaan niin kovin, että sitä ei sitte saa enää rauhottumaan ja se raahataan kiljuen kentälle ja silmät palaen takas autoon treenin jälkeen. Vähän muuttui mun näkemys lajista. Meillä oli mukavat  maalimiehet, jotka osas tällasia ihan miltei lajista mitään tietämättömiä opastaa, kuinka toimia. Eikä Sinni alkanu kiljumaan eikä muutenkaan menny liian kierroksille. Ilmeisesti Silakka vaikutti hyvältä, eikä mitään ilmeisesti vaan se oli hyvä. Kuitenkaan en nyt ala lajia harrastamaan. Huom. nyt . Se on niin aikaa vaativa laji ja siihen täytyy sitoutua vähän eri meiningillä kuin miten oon sitoutunut vaikka meidän agiryhmään. Oikeesti jo hävettää, en oo käyny kertaakaan oman ryhmän treeneissä. No ekaks, aika on ihan huono! Perjantaina klo 17.30, ihan huono aika mulle, joka tässä vaiheessa makaa sohvalla ja nollaa päätänsä työviikon jälkeen... En kaipaa niskottelevaa ja leukoja naksuttelevaa Sinniä kyllä yhtään siinä vaiheessa. Sinnin kans agilityn treenaaminen ei ole mitenkään iloista puuhaa. On me jotain kuitenkin tehty lajin hyväks. Me on käyty maanantaisin Kannuksessa Dognes-hallilla omalla porukalla. Sinni kouhottaa ja tuntuu ettei se osaa muutakuin pujottelun.

Toinen joka ansaitsee maninnan tänne blogiin on Paon hakukurssi Kempeleessä viikko sitten. Kouluttajana oli William Halin, persoonallinen mies. Treenit oli loppujen lopuks tosi hyviä. Minä ainakin opin niistä. Koiralla oli jo paljon enemmän taitoja kuin mitä olin luullut.

Kaikille koirille oli valmiit maalimiehet. Näköapuja ei annettu. Ajatus oli, kun koira itse löytää mm, se oppii siitä paljon enmmän kuin haamuista tai paoista. Jos koira ei itse lähetyksestä irronnut ja lähteny ettimään maalimiestä sitä alettiin saatta alueelle, kunnes se sai hajun maalimiehestä. Mukana oli myös ihan pikkunen snautserin pentu. Sen kohdalla uteliaisuus veti meitsään ja voi sitä riemua, kun siellä oliki maalimummo eväitten kans.

Sinni ei mitään apuja tarvinu, ilmaisutkin oli ok. Irtos tosi hyvin metsään ja akat löyty. Sunnuntaina Sinni tukki ittensä maalimiehen vierelle "piilolle". Oli ilmeisesti vähän ahdistavaa, kun äänensävy oli hiukan kiukkuisen puoleinen. Mm oli laavussa ja Sinni haukku mm korvaan aivan liian lähellä, kauemmaksi se ei päässy. Tai jos olis käsittäny jäädä laavun ulkopuolelle. Tässä siis yksi erittäin vakava harjoituksen paikka. En millään haluais, että Miikku joutuis alkaa hattuansa popsimaan. Tai hitto, se syö kuitenkin mun hatun! Ilmaisutreeniä siis tarvitaan paaaljon. Ville-koutsi tuumas viimesen treenin päätteeks, että ens kesänä me sitte kisataan. Pakkohan sitä on tuollasta miestä sitten uskoa ja totella .

Kuvia ekaks mainutusta tapahtumasta olis, jos vain sais tänne laitettua muutaman joskus...