Treenit on tuottanut tulosta. Ilmoitin Sinnin tokokokeeseen ja siitä eteenpäin treenattiin sitten vähän koemaisemmin ja liiteltiin palasia yhteen. Ja eilen oli tuo meidän eka koitos. Kyllä mua jännitti. Eteenkin paikkamakuu, Sinni kun tykkää sinkoilla liikkuvien juttujen perään, mielessä näin, kuinka vieruskaveri lähtee kirmaamaan ohjaajan luo ja Sinni lähtee kaverin perään. Huuuh, alo-luokan paikallaolo on liike, jossa melkein aina sattuu ja tapahtuu. Niin kävi eilenkin. Jo luoksepäästävyydessä oli hässäkkää, joku koirista haukku ja muutama ei malttanu pysyä ohjaajan vierellä. Ja kun koirat kästkettiin maahan, lähti yks samantein vieruskaveria moikkaamaan, ihan hyvissä aikeissa onneks. Ekaks lähteny koira poistettiin kehästä ja se toinen raukka säikähti niin, ettei ohjaaja saanut sitä enää maahan. Ja Silakka makaa ahdistuneen näköisenä, kauhee härdelli. Tai ainkin minusta tuntu siltä. Loppujen lopuks kuudesta koirasta ne neljä pysyi hienosti paikalla, Sinni mukaan lukien.

Tuosta kun selvittiin, mulla oli jo ihan voittajaolo  Jännitti edelleen, mutta tiesin, ettei Sinni kehästä lähde minnekkään, jos sattuis sellanen ihme, ettei sitä huvittais tehdä niitä juttuja mun kans. Mutta huvittahan sitä, oikein hienosti tottelikin. Laitan tähän meidän pisteet:

Luoksepäästävyys 10

Paikalla makaaminen 10

Seuraaminen kytkettynä 9,5 (vähän liian lähellä, painoi mun jalkaan)

Seuraaminen taluttimetta 9 ( painoi paikoin enemmän ja viimenen  perusasento oli hidas)

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5

Luoksetulo 7 (törmäs, niin että horjahdin. Perusasennossa oli niin tohkeissaan, että painui maate ja sitte ehti nousta vielä ylös, ennenkuin liikkuri päätti liikkeen)

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9

Estehyppy 10

Kokoinaisvaikutus 10

Yht 183p.  1.sija KP

Tuomari tykkäs, että oli oikein tarmokasta tekemistä. Enää ei tarvi tuomarin mielestä yhtään nostaa. Sinni oli lopussa jo aika kiihkeä. Tuomari mainitsi leukojen napsumisestakin, joka alkoi ennen luoksetuloa. Se näyttää ja kuulostaa varmaan aika hurjalta...

Mutta mutta, noista kierroksista huolimatta, Sinni on kuitenkin sata kertaa kuuluaisempi kuin Vili oli ikinä. Siinäkin on sitte se varjopuoli, mites se sitten raegoi siihen, kun kierrokset menee yli. Se voi olla, ettei saa tehtyä sellasessa paineessa mitään. Vili taas kyllä teki, kaikkea ylimääräistä.

Seuraavaa ohjaajanpiinaamiskoetta odotellessa  jatkamme harjoituksia.  Kuvia liitän tähän myöhemmin, ehkä.

Ja kuvia olis tässä.

Ennen paikkamakuuta

Pientä levottomuutta

Meidän osalta makuu meni hyvin.